Parhaat treenibiisit bassojumputuksen ystäville
Teet sitten kotitreeniä tai harrastat salilla käyntiä napit korvilla, on hyvä treenimusiikki varsin tärkeä energiaa antava tekijä. Toiset saavat parhaan energian raskaasta metallista, mutta toisille nopeatempoinen elektroninen tanssimusiikki (EDM) on ainoa oikea valinta antamaan lisäpuhtia painojen heilutteluun. Seuraavana listattuna muutamia kappaleita, jotka sopivat bassojumputuksen ystäville treeniä vauhdittamaan.
Will Sparks: Monsta
Will Sparks on melbournelainen DJ, jonka musiikki on positiivisen iloluonteista mättöä, jossa ei melodiaakaan ole unohdettu. Monstan lisäksi myös moni muu Will Sparksin kappale sopii treenimusiikiksi. Jamaikalaisemmasta meiningistä pitävälle suosittelen hänen Militant-kappalettaan. Pois synkät ajatukset ja ilon kautta treenaamaan/juhlimaan, on Will Sparksin musiikin sanoma. Laadukasta poljentoa kaikin puolin, ja kappaleesta on myös hauska musiikkivideo.
Super8 & Tab: Blockchain
Jos pidät 1990-luvun lopun trancesta, voi tämä kappale kutitella sinua oikealla tavalla. Kappale sisältää yksinkertaisen, mutta sopivasti melodisen sävelmän, joka tuo elävästi mieleen menneet ajat, mutta turhia kikkailematta. Äänimaailma on moderni, mutta tunnelma on viime vuosituhannen konemusiikkifestivaaleilta tuotatettu. Laadukas treenikappale nostalgianälkäiselle.
Jens O.: One More
Bassjackers: The Fever
Haittaako sinua ärsyttävä sammakkomainen lauluhoenta? Se voi ärsyttävyydellään antaa juuri sopivan lisäenergian vielä yhteen toistoon, kuten kappaleen nimikin sanoo, One More. Kappale on nopeatempoinen renkutus, joka pahimmillaan jää päähän soimaan ja parhaimmillaan tuottaa piristystä treeniin. Kumpaan ryhmään sinä kuulut?
Alankomaalaisen Bassjackers-konemusiikkiduon jäsenet kuuluvat niihin sankareihin, joiden kappaleet ovat kuin suoraan treenilistalle suunniteltuja. Kappaleissa asenne on kohdallaan ja basso jauhaa siihen malliin, että on kumma, jos ei rauta liiku. Kun on Bassjackersiä treenimusiikkina, niin ei energia jää ainakaan musiikin vuoksi matalaksi.
W&W: Supa Dupa Fly 2018
666:n Supa Dupa Flyn nykypäivään tuotu versio on taattua W&W -laatua. Meno on letkeää ja kappale on hienosti uudelleenluotu nykypäivän big room -house genren edustajaksi alkuperäisteosta kunnioittaen. Jos 666 on joskus pyörinyt cd-kelkassasi, kannattaa tämä teos kuunnella asiaan kuuluvalla hartaudella ja mahdollisesti lisätä treenilistaan. Suosittelen myös lämpimästi tutustumaan W&W -duon muuhunkin laadukkaaksi osoittautuneeseen tuotantoon.