Melodifestivalen – Euroviisuilua pahiten hurahtaneille
Melodifestivalen eli tuttavallisemmin Mello, on ruotsalainen perinteikäs laulukilpailu, joka toimii myös maan euroviisukarsintana. Kyseessä on pohjoismaiden suurin musiikkikilpailu, jonka finaalin katsojamäärä ylittää Ruotsissa jopa Euroviisufinaalin katsojaluvut! Todella suuren musiikki-ilmiön äärellä siis ollaan.
Venytettyä viisutunnelmaa
Varoitus: Mello voi aiheuttaa Euroviisuista piittaamattomille lisäraivokohtauksia. Kyseessä on erittäin Euroviisumainen tapahtuma. Musiikki on pääosin hyvin tuotettua ruotsalaista kuraa, joka ikävästi voi jäädä päähän jauhamaan kuin vihattu kesähitti. Euroviisuilottelusta pitävälle kyseessä on kuitenkin suuri juhla, joka aloittaa kevään viisuilukauden.
Suomalaisedustus
Viime vuonna Saara Aalto oli mukana laulukilpailussa, ja tänä vuonna suomalaista sukujuurta edusti Arja Saijonmaa. Arja Saijonmaa lauloi tyylikkäästi ja saavutti kunnioitettavasti osakilpailun viimeisen sijan. Nyt kun kaksi osakilpailua on takana, voidaan havaita tason olevan sama kuin ennenkin: Taidokkaasti toteutettua kertakuunteluhömppää riittää Ruotsissa mainiosti useampaankin Euroviisukarsintaan.
Melodifestivalen 2019
Tänä vuonna semifinaalit järjestetään Göteborgissa, Malmössä, Leksandissa ja Lindköpingissä. Finaali järjestetään sitten 9. maaliskuuta Tukholmassa. Koko rupeama kestää siis reilusti yli kuukauden, sillä semifinaalit järjestetään viikon välein. Tätä kisan suuruutta on Ruotsin ulkopuolisten vaikea ymmärtää. Jokainen semifinaali täyttää suuren areenan parvia myöten.
Ensimmäinen semifinaali
Ensimmäinen semifinaali käytiin Göteborgissa 2. helmikuuta. Tästä semifinaalista pääsivät jatkoon Mohombin (joka on tehnyt yhteistyötä Pitbullin kanssa) Hello-kappale ja Mellon kesto-osallistuja Wiktorian Not with Me -itkuvirsi. Toisen mahdollisuuden saivat Nanon outoa lapsikuoroilua sisältänyt Chasing Rivers ja Anna Bergendahlin etelävaltiolaisia säväyksiä antanut kantrihtava Ashes to Ashes.
Näistä ensimmäisen semifinaaliin jatkoon päässeistä tuskin kukaan yltää koko Melodifestivalenin voittoon, jos ei sitten Mohombin Hello sitä yllättäen saavuta. Euroviisuja sillä ei tulla voittamaan, jos se Ruotsin edustajaksi päätyy.
Toinen semifinaali
Toinen semifinaali jatkoi 9. helmikuuta siitä mihin ensimmäinen jäi. Musiikki oli samanlaista ja minkäänlaista yllätysmomenttia mikään kappale ei katsojille suonut. Siis taattua hyvälaatuista mössöä. Potentiaalista Euroviisuvoittajaa ei tässäkään joukossa ollut. Suoraan jatkoon menivät vasta 15-vuotias Malou Prytz teinirenkutuksellaan I Do Me, ja perinteistä Euroviisuduetto-genreä edustava Hanna Ferm & LIAMOO Hold You -kappaleellaan. Toisen mahdollisuuden saivat venäläistaustainen Vlad Reiser ja Glorious-hitillään aikoinaan listasijoituksia kahminut Andreas Johnson.
Semifinaalit jatkuvat 16. helmikuuta ja ovat nähtävissä suorana Areenassa.